...will be a teacher 2019!

Kyllä! Jaaa! Yes! 

 Niin siinä kävi, että sisällä ollaan ja opintopaikka Tukholman yliopistosta löytyy minulle.
Aika hurjaa.

Sain tiedon kesälomareissulla kaksi viikkoa sitten, kun istuttiin autossa matkalla kohti pohjoista. En ole oikein osannut sitä sulattaa. Nyt makaan Silja Linen hytissä kotimatkalla Suomesta Ruotsiin ja rupesin asiaa todenteolla miettimään. Jännitys alkoi hiipimään masuun. Mitä jos en pärjääkään? Mitä jos minun ruotsinkieli on sen verran surkeaa, ettei opinnoista tule yhtään mitään? Enhän edes osaa Suomea tarpeeksi hyvin, jotta voisin olla opettaja! Tänään, kahden viikon Suomessa olon jälkeen, olen takellellut ja etsinyt ruotsalaisia sanoja niin, että meinasi epätoivo iskeä. Onko tämä taas joku vaihe, jonka kaikki käy läpi suurien muutosten kynnyksellä? Mitä jos epäonnistun? Mitä jos heitän kaivoon kaiken tähän astisen eikä siitä tulekaan hyvä? Mitä ihmettä olen taas tehnyt!! Eikö kukaan voinut puhua minulle järkeä ja sanoa, että eihän tuo nyt sovi. Ei sinun kielitaidolla kukaan sinua palkkaa.

Kunnes taas heräilen ajatuksistani ja positiiviset mietteet ottavat tilaa kaikelta siltä negatiiviseltä. Minähän menen kouluun. Siellä on tarkoitus oppia. Ehkei juuri ruotsin kielioppia, mutta ehkä voin ottaa sellaisia kursseja extrana. Enkä usko, että minulla on kovasti opeteltavaa raporttien kirjoittamisessa tai muussa sellaisessa. En verran olen kouluja käynyt, että toivon niiden olevan hallussa.

Töissä on kaikki keskustelut auki. Voin mielelläni yrittää jatkaa työntekoa koulun ohella tyyliin yksi iltapäivä viikossa, mutta katsotaan mitä heillä on tarjolla, jos mitään. Se selviää ensi viikolla kun palaan lomilta.

Ansökan mottagen

Päätös on nyt tehty. Tänään lähti hakemuspaperit linjoja pitkin Tukholman yliopistoon ja suuntana on peruskoulunopettaja, esikoululuokka ja vuosikurssit 1-3. Opintoaika 4 vuotta. Haluaika umpeutuu 15.4. ja päätös tulee heinäkuun puolessa välissä. Millään ei kärsimätön jaksaisi odottaa.

Päätin myös mennä tekemään ”Högskoleprov”:in, jota voi ehkä pikkuisen verrata ylioppilaskokeelle. Vaikkei niitä oikeastaan edes voi verrata toisiinsa. Högskoleprov järjestetään kerran keväällä ja kerran syksyllä. Yhden lauantain aikana tehdään kaikki osiot, joita kokeeseen kuuluu: matematiikkaa, ruotsia ja englantia. Koe on vaikea. Sen tarkoituksena on antaa mahdollisuus osallistua opintopaikkojen hakuun jos lukion päästötodistus ei ole tarpeeksi hyvä. Pääsykokeitahan ruotsalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa on todella harvoihin linjoihin ja haku tapahtuu lukion päästötodistuksella. Ja hei, onhan se huvittavaa kun oma lukion päästötodistus on vuodelta 1997, toiselta vuosisadalta.

Tsemppiä minulle siis lauantaina. Silloin tarvitaan suuri tujaus tuuria matkaan.

Olisiko se minun juttuni?

Muotoilija.
Piha-arkkitehti.
Entisöijä.
Sisustussuunnittelija.
Floristi.
Scenograf.

Näitä olen käynyt läpi. Aikoinaan olen piirtänyt pääsykoetehtäviä. Niitä ei koskaan lähetetty. Toisen jos kolmannenkin kerran olen hakenut tietoa koulutuksesta ja ammattiinsijoittautumisesta eri ammateissa ja kuvitellut itseni toisten henkilöiden saappaisiin. Mutta aina on tullut vastaan kasa kysymyksiä: olisinko tarpeeksi luova onnistuakseni? Uskaltaisinko lähteä ihan uudelle polulle mistä minulla ei ole mitään kokemuksta? Mitä jos en olisikaan niin luova kuin kuvittelen olevani? Mitä jos sitten kuitenkin päätyisin taas samaan konttorityöhön, jossa viimeisen vuosikymmenen olen ollut kiinni? Vai olisiko nämä ammatit enemmänkin harrastusmahdollisuuksia kuin työmahdollisuuksia juuri minulle? Vaikeita kysymyksiä.

Usein mielessä on ollut myös opettajanammatti. Luokanopettaja. Sellaisten pienten opettaja, joiden ajatusmaailma on vielä Lego Chimoissa ja Frozenin Annassa ja Elsassa, joiden oppimiskyky on uskomaton. Heille minulla olisi paljon annettavaa. Oikeastaan, kun asiaa ajattelen, ei se ole todellakaan ensimmäinen kerta kun sitä mietin, en vaan koskaan ole ajatellut sitä loppuun asti. Oikeastaan, se onkin ollut ajatuksissani aika usein. Ja vuosien ajan, jo lukiossa. Olisiko se minun juttuni? Siinä jos missä saa olla luova ja toteuttaa itseään - tietyissä raameissa.

Suurin osa, joille asiasta olen maininnut, on kommentoinut hyvin samaan tyyliin:

”Mä oikeastaan luulen, että sä sopisit siihen tosi hyvin” 

”Sun kärsivällisyydellä ja luovuudella se voisi ollakin sun juttu”

Tällaiset kommentit luo tunnetta, että ehken olekaan ihan hakoteillä. Olisikohan se minun juttuni?

Imagine if I...

Ajatella jos työ olisi sellaista,

• josta oikeasti pitäisi. 
• joka saisi aamuisin heräämään ennen kellonsoittoa ja nousemaan ulos ilman kymmeniä torkutuksia. 
• jonka tuloksia voisi itse nähdä päivittäin. 
• josta voisi ylpeänä kertoa kaikille. 
• josta tunteet ja ajatukset nousisivat pintaan, kun lukisi asiasta kirjoitettavan. 
• johon olisi kommentoitava, kun kuulisi asiasta puhuttavan. 
• Joka toisi hymyn huulille, lämmittäisi sydämen ja toisi kylmiä väristyksiä, koska se vaan olisi niin mahtavaa.

Kyllä, olen väärällä alalla. Olen aivan väärässä työpaikassa ja olen aivan liian kauan miettinyt asiaa tekemättä sille mitään. Tähän on nyt saatava muutos.

Kuvittele jos minä.... onnistun.