Mistähän sitä aloittaisi?

Koulu, jossa työskelen sijaitsee Tukholman esikaupunkialueella, kaukana keskustasta, toisen kunnan rajamailla. Koulu on F-9 koulu, mikä tarkoittaa, että alin luokka on esikoululuokka, jossa oppilaat valmistellaan päiväkodin toiminnasta koulunkäyntiin. Ala-aste pitää sisällään luokka-asteet 1-3, keskiaste 4-6 ja yläaste 7-9. Ruotsissa monet koulut ovat F-9 kouluja, mutta löytyy paljon myös F-3, F-6 ja 4-9 kouluja.

Kouluunottoalue on pääosaksi rivitalo- ja omakotitaloaluetta, ja perheet keskivertoa paremmin toimeentulevia. Eli koulumme sosioekonominen alue ei ole luokiteltu vähävaraiseksi. Koululla on jo monen vuoden aikana ollut laskeva maine, joka vaikuttaa hakijamääriin. Ruotsissa, jokaisella lapsella on ns. "skolpeng" eli "pussi rahaa mukaan", jonka lapsi tuo kouluun jossa opiskelee. Tämä rahapussukka on erittäin tärkeä koulun taloudelle. Koska perheet saavat tällä hetkellä itse valita mihin kouluun lapsensa laittavat, ei laskeva trendi hakijamäärissä ole lainkaan hyvä juttu. Koulussa on siis paljon haasteita, jotka pitäisi saada taltutettua, jotta mainetta voitaisiin ryhtyä parantelemaan.

Itse toimin luokanopettajana toiselle luokalle. Olen seurannut luokkaa nyt 1,5 vuotta ja jos koulussa vielä ensi vuonna olen niin toivottavasti saan seurata luokkaa vielä yhden vuoden kunnes sitten siirtyvät yläasteelle. Minun luokka on pieni. Tällä hetkellä vain 16 oppilasta. Yleensä Tukholman kouluissa luokissa on 24-30 oppilasta. Koen siis olevani etuoikeutettu, koska pystyn jakamaan aikaani eritavalla näille yksilöille kuin mitä pystyisin jos niitä olisi 25 kuten kollegallani ekalla luokalla.

Blogin kirjoittamisella ajattelin auttaa itseäni ja purkaa tänne ajatuksiani päivistä. Tuntuu monesti, että on kovin yksin ajatuksiensa kanssa. Perhe ei enää jaksa kuunnella koulujuttujani ja kollegoiden kanssa ei edes ehdi jutella, joten ehkä tästä voisi avautua auttava kanava. Kirjoittelu voisi olla hyvä tapa reflektoida omaa itseään ja ammattiminää. Tarvitsen myös kirjoitustreeniä. Huomaan, kuinka suomenkieli alkaa pikkuhiljaa rapistua ja sitä on pidettävä yllä. Varsinkin kun joku päivä toivon vielä opettavani suomenkielisesä koulussa Tukholmassa. Katsotaan mihin suuntaan blogi vie. Varmasti muutamat kerta tulee purettua kiukkua, toisina taas ne positiiviset kohtaamiset on saatava tekstiksi. Joskus taas kuinka tämä ruotsalainen koulusysteemi toimii. Paljon on siis aiheita joista voisi kirjoittaa.

… and I flew!

2019 sitten valmistuin nimikkeellä Grundlärare åk F-3. Eli peruskoulun opettaja, opettajan pätevyydellä, jolla saan opettaa peruskoulun esikoululuokalta vuosikurssille 3. 

2015 kirjoitin:

 Ajatella jos työ olisi sellaista,

• josta oikeasti pitäisi. 
• joka saisi aamuisin heräämään ennen kellonsoittoa ja nousemaan ulos ilman kymmeniä torkutuksia. 
• jonka tuloksia voisi itse nähdä päivittäin. 
• josta voisi ylpeänä kertoa kaikille. 
• josta tunteet ja ajatukset nousisivat pintaan, kun lukisi asiasta kirjoitettavan. 
• johon olisi kommentoitava, kun kuulisi asiasta puhuttavan. 
• Joka toisi hymyn huulille, lämmittäisi sydämen ja toisi kylmiä väristyksiä, koska se vaan olisi niin mahtavaa.

2022 kommentoin 2,5 vuoden opettajana olemisen jälkeen:

Ajatella jos työ olisi sellaista,

• josta oikeasti pitäisi.
  Työstä kyllä, olosuhteista en.
• joka saisi aamuisin heräämään ennen kellonsoittoa ja nousemaan ulos ilman kymmeniä torkutuksia.
  Hahaa, torkutukset ovat osa minua eikä niistä en pääse eroon ammattia vaihtamalla!
• jonka tuloksia voisi itse nähdä päivittäin.
  Aivan mahtavaa, pieniä askeleita otetaan päivittäin.
• josta voisi ylpeänä kertoa kaikille.
  Kerron kyllä, mutta edelleen pelkään reaktioita. Minä Ruotsissa opettajana ruotsalaisessa koulussa? Tiedän, että turhaa, mutta ehkä se ajan myötä helpottaa.
• josta tunteet ja ajatukset nousisivat pintaan, kun lukisi asiasta kirjoitettavan.
  Tätä tapahtuu päivittäin.
• johon olisi kommentoitava, kun kuulisi asiasta puhuttavan.
  Monet kerrat ja oikeastaan ihanaa kun on ”asiantuntija” jossain asiassa. 
• Joka toisi hymyn huulille, lämmittäisi sydämen ja toisi kylmiä väristyksiä, koska se vaan olisi niin mahtavaa.
  Ehdottomasti!

Paljon on mahtunut näihin 2,5 vuoteen. Paljon on hyvää ja mahtavia hetkiä löytyy viikoittain. Todellisuus opettajan työstä ei ollut niin ruusuista kuin mitä opiskeluaikoina sai kuvan. Se on vaikea ammatti, jonka moninaisuutta moni ei ymmärrä. Enkä tainnut minäkään ymmärtää ennen kuin tähän maailmaan astuin.

Imagine if I... Hitaasti päivitellen…

Hahaa! Ei onnistunut kolmannella kerralla - neljäs aloitus vaadittiin.

Taas on vain aika vienyt mennessään. Aikaahan ei ole, mutta kun niin paljon haluaisin kirjoitella. Insiraation lähteenä on ollut muiden ulkosuomalaisten mahtavat blogit maailmalta. On hyvin mielenkiintoista ja mukaansa tempaavaa lukea muiden arjesta. Oli myös ihanaa löytää takaisin moneen tuttuun blogiin niiltä ajoilta, jolloin itse kirjoittelin ahkerasti (2006-2011).

Samalla eksyin omiin vanhoihin blogeihini, joita on kolme kappaletta. Oli niin mukavaa päästä takaisin niihin aikoihin - viimeisen blogin viimeinen teksti oli kirjoitettu neljä vuotta sitten. Oma kirjoitteluni jäi kun palasin takaisin työelämään ja lapset olivat pieniä päiväkotilaisia.

Tällä hetkellä istun makuuhuoneessa minun ja miehen yhteisen, pitkän kirjoituspöydän ääressä. Minun vieressäni istuu 9-vuotias, joka kuuntelee minun kännykästä kuulokkeilla "Du måste flytta på dig"-laulua, laulaa kovaa ääneen ja samalla pelaa Sims 4 -tietokonepeliä isänsä tietokoneella. Sängyllä makaa 6-vuotias ja pelaa iPadilla, ja yhtyy siskonsa lauluun. Heidän ei pitäisi edes olla tässä huoneessa, koska minun pitäisi lukea - olisi kolme artikkelia ja yksi kirja luettavana ja yksi äänikirja kuunneltavana aiheesta erityispedagogiikka - tiistaihin mennessä. Aika määrä tekstiä. Toimin tosin parhaiten silloin, kun paniikki koputtelee ovea ja stressi hikoiluttaa kainaloita. Huomenna toisin sanoen.

Maa ja kaupunki, jossa ollaan on siis Ruotsi ja Tukholma. Täällä olen asunut vuodesta 2006 lähtien ja sitä ennen kolme vuotta Göteborgissa. Tästä on tullut minulle koti. 

Ennen kuin avaan tuon koulukirjan, joka tuossa minua odottaa, palaan vielä viime kertaiseen kirjoitukseen ja unelmaan, josta kirjoitin. Punainen torppa ja perunamaa. Se unelma toteutui viime toukokuussa ja saimme omaksemme sen, jota viime helmikuussa kävimme katsomassa. Lisää siitäkin sitten myöhemmin.

Tervetuloa uusi vuosi, tervetuloa uusi-vanha harrastus!

Imagine if I... again?

Blogi sai alkunsa kaksi vuotta sitten, kun aloitin kirjoittelemaan hakuprosessista opettajakoulutukseen. Päätin yli kymmenen vuoden työelämän jälkeen vaihtaa täysin alaa ja hakea ala-asteen opettajakoulutukseen. Tämä uuden oman alun löytäminen on ollut pitkän ajan unelma. Imagine if I...

... kyllähän minä siinä onnistuin. Sain juuri tulokset viimeisestä tentistä ja nyt takana on 1,5 vuotta opintoja Tukholman yliopistossa. Jäljellä on 2,5 vuotta. Paljon olen saanut tsempata, lähinnä kielen kanssa, mutta myös opintojen, extratöiden ja perhe-elämän yhtälön kanssa. Mutta kyllä se on ollut sen arvoista. Odotan kovasti, että pääsisin jo työelämään - sinne koulumaailmaan.

Monet kerrat olen yrittänyt aloittaa tätä blogia ja monia julkaisemattomia, keskeneräisiä kirjoituksia löytyy. Yhden kerran kirjoitin toisesta pitkäaikaisesta haaveesta:

"Viime kesänä (2014) etsimme kuumeisesti kesämökkiä. Se on meidän haave. Kesämökki vedenäärellä. Tai oikeastaan ei voi puhua mökistä, koska minä haluan vanhan pienen puutalon. Villaksi sitä kutsuttaisiin täällä. Yhdelle villalle menetin sydämeni viime syksynä. Se sijaitsi kukkulalla kohisevan kosken rauhallisessa uomassa. Pihalla oli muutama omenapuu, marjapuskia, vanha takomo (josta olisi saanut aivan ihanan vierastalon), puusepänpaja ja lato (josta olisi voinut tehdä mahtavan ulkoruokatilan). Edelleen harmittaa, ettei oltu valmiita tarjoamaan sitä, mitä siitä lopulta pyydettiin - se jäi haaveeksi. Asioiden kuluilla taitaa olla tarkoituksensa, eiköhän sieltä vielä... Imagine if I.... Kyllä me sitten joku päivä juodaan aamukahvia oman villan terassilla."

Nyt tämä haave on jälleen ajankohtainen. Muutaman päivän sisään saamme tietää josko tämäkin haave toteutuisi. Jännän äärellä siis eletään tällä hetkellä.

Mitäpä sitä tekisikään jos ei olisi lainkaan haaveita. Ei ainakaan tällainen ikuinen haaveilija pystyisi sellaiseen. Haaveena olisi myös alkaa taas kirjoittelemaan. Sanoisikohan kolmas aloituskerta toden vai täytyykö tulevaisuudessa kirjoittaa neljäs aloitus?

Imagine if I....

...will be a teacher 2019!

Kyllä! Jaaa! Yes! 

 Niin siinä kävi, että sisällä ollaan ja opintopaikka Tukholman yliopistosta löytyy minulle.
Aika hurjaa.

Sain tiedon kesälomareissulla kaksi viikkoa sitten, kun istuttiin autossa matkalla kohti pohjoista. En ole oikein osannut sitä sulattaa. Nyt makaan Silja Linen hytissä kotimatkalla Suomesta Ruotsiin ja rupesin asiaa todenteolla miettimään. Jännitys alkoi hiipimään masuun. Mitä jos en pärjääkään? Mitä jos minun ruotsinkieli on sen verran surkeaa, ettei opinnoista tule yhtään mitään? Enhän edes osaa Suomea tarpeeksi hyvin, jotta voisin olla opettaja! Tänään, kahden viikon Suomessa olon jälkeen, olen takellellut ja etsinyt ruotsalaisia sanoja niin, että meinasi epätoivo iskeä. Onko tämä taas joku vaihe, jonka kaikki käy läpi suurien muutosten kynnyksellä? Mitä jos epäonnistun? Mitä jos heitän kaivoon kaiken tähän astisen eikä siitä tulekaan hyvä? Mitä ihmettä olen taas tehnyt!! Eikö kukaan voinut puhua minulle järkeä ja sanoa, että eihän tuo nyt sovi. Ei sinun kielitaidolla kukaan sinua palkkaa.

Kunnes taas heräilen ajatuksistani ja positiiviset mietteet ottavat tilaa kaikelta siltä negatiiviseltä. Minähän menen kouluun. Siellä on tarkoitus oppia. Ehkei juuri ruotsin kielioppia, mutta ehkä voin ottaa sellaisia kursseja extrana. Enkä usko, että minulla on kovasti opeteltavaa raporttien kirjoittamisessa tai muussa sellaisessa. En verran olen kouluja käynyt, että toivon niiden olevan hallussa.

Töissä on kaikki keskustelut auki. Voin mielelläni yrittää jatkaa työntekoa koulun ohella tyyliin yksi iltapäivä viikossa, mutta katsotaan mitä heillä on tarjolla, jos mitään. Se selviää ensi viikolla kun palaan lomilta.

Ansökan mottagen

Päätös on nyt tehty. Tänään lähti hakemuspaperit linjoja pitkin Tukholman yliopistoon ja suuntana on peruskoulunopettaja, esikoululuokka ja vuosikurssit 1-3. Opintoaika 4 vuotta. Haluaika umpeutuu 15.4. ja päätös tulee heinäkuun puolessa välissä. Millään ei kärsimätön jaksaisi odottaa.

Päätin myös mennä tekemään ”Högskoleprov”:in, jota voi ehkä pikkuisen verrata ylioppilaskokeelle. Vaikkei niitä oikeastaan edes voi verrata toisiinsa. Högskoleprov järjestetään kerran keväällä ja kerran syksyllä. Yhden lauantain aikana tehdään kaikki osiot, joita kokeeseen kuuluu: matematiikkaa, ruotsia ja englantia. Koe on vaikea. Sen tarkoituksena on antaa mahdollisuus osallistua opintopaikkojen hakuun jos lukion päästötodistus ei ole tarpeeksi hyvä. Pääsykokeitahan ruotsalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa on todella harvoihin linjoihin ja haku tapahtuu lukion päästötodistuksella. Ja hei, onhan se huvittavaa kun oma lukion päästötodistus on vuodelta 1997, toiselta vuosisadalta.

Tsemppiä minulle siis lauantaina. Silloin tarvitaan suuri tujaus tuuria matkaan.

Olisiko se minun juttuni?

Muotoilija.
Piha-arkkitehti.
Entisöijä.
Sisustussuunnittelija.
Floristi.
Scenograf.

Näitä olen käynyt läpi. Aikoinaan olen piirtänyt pääsykoetehtäviä. Niitä ei koskaan lähetetty. Toisen jos kolmannenkin kerran olen hakenut tietoa koulutuksesta ja ammattiinsijoittautumisesta eri ammateissa ja kuvitellut itseni toisten henkilöiden saappaisiin. Mutta aina on tullut vastaan kasa kysymyksiä: olisinko tarpeeksi luova onnistuakseni? Uskaltaisinko lähteä ihan uudelle polulle mistä minulla ei ole mitään kokemuksta? Mitä jos en olisikaan niin luova kuin kuvittelen olevani? Mitä jos sitten kuitenkin päätyisin taas samaan konttorityöhön, jossa viimeisen vuosikymmenen olen ollut kiinni? Vai olisiko nämä ammatit enemmänkin harrastusmahdollisuuksia kuin työmahdollisuuksia juuri minulle? Vaikeita kysymyksiä.

Usein mielessä on ollut myös opettajanammatti. Luokanopettaja. Sellaisten pienten opettaja, joiden ajatusmaailma on vielä Lego Chimoissa ja Frozenin Annassa ja Elsassa, joiden oppimiskyky on uskomaton. Heille minulla olisi paljon annettavaa. Oikeastaan, kun asiaa ajattelen, ei se ole todellakaan ensimmäinen kerta kun sitä mietin, en vaan koskaan ole ajatellut sitä loppuun asti. Oikeastaan, se onkin ollut ajatuksissani aika usein. Ja vuosien ajan, jo lukiossa. Olisiko se minun juttuni? Siinä jos missä saa olla luova ja toteuttaa itseään - tietyissä raameissa.

Suurin osa, joille asiasta olen maininnut, on kommentoinut hyvin samaan tyyliin:

”Mä oikeastaan luulen, että sä sopisit siihen tosi hyvin” 

”Sun kärsivällisyydellä ja luovuudella se voisi ollakin sun juttu”

Tällaiset kommentit luo tunnetta, että ehken olekaan ihan hakoteillä. Olisikohan se minun juttuni?